Niin se näyttävästi on.... Kun kerran lähtee mopo käsistä, niin yleensä sitten menee koko ilta samaan malliin... En nyt ihan älyttömyyksiin mennyt mässäilyissä, mutta myönnetään, että pari siideriä ja pari (kolme) riviä tummaa suklaata tuli vedettyä. Ja ranskiksia ja nakkeja ja muromysliä... Onneksi kaikkea kuitenkin jollain tavalla kohtuudella, eli en nyt sitten ihan alkanut täysin päättömästi sisuksiini sitä ruokaa tunkemaan. Enkä tietysti syönyt tuota kaikkea samalla kertaa, vaan välillä 16.00 - 22.00 ;o)

Onneksi huomenna on uusi päivä.... Savuttomana edelleen.

Töistä siis! Noi pirun suklaakeksit on tossa vieressä koko ajan ja ainahan niitä tulee siitä napsittua, kun ohi kävelee.. DAMN, miksi pitää lihan olla niin heikko!!!!

Noh, onneksi ei enää pitkää aikaa ole, kai tästä voisi kohta jo "liukua" kotiin päin.

Suunnitelmissa on pyykin pesua, koiran kanssa ulkoilua ja pakkaamista huomista mökkireissua varten. Ensin vain haetaan esikoinen pois partioleiriltä.

Kyllä on äiskällä ollutkin kova ikävä. Ei nimittäin saaneet pariolaiset ottaa verkon kaatumisen pelossa kännyköitä mukaan leirille ja nyt sitä sitten koko ajan miettiin, että miten se meidän pieni sudenpentu siellä pärjäilee. Ensimmisellä "oikealla ja isolla" parioleirillään....

Ihan hyvin varmaankin, mutta kuitenkin. Onneksi huomenna jo nähdään. Taisi tämä lapsen känykättä olo olla vaikeampaa äidille kuin tyttärelle ;o)

Aloitin uuden kategorian ajatellen tuota lähes ainoaa harrastustani. Eli koiraa. Koira on ihana. Koti ei ole koti ilman koiraa.

Eli pidän siis koirista. Ensimmäinen oli aikoinaan rottweiler, tuo nykyinen on noutaja. Ja sen kanssa harrastetaan noutajamaisia juttuja, ei kylläkään kovin tosissaan.

Pitäisi varmaan alkaa tekemään pidempiä lenkkejä päivittäin, saattaisi auttaa vähän tätä painonkin pudotusta... Omakotitaloasuminen vaan on koiran kanssa niin "helppoa". Ja tietty se, etten ole ainoa ulkoiluttaja.

Ääh, itsehillintäni on onneton!!! Täällä on porukkaa jäämässä lomille (siat, kun itse juuri palasin huimalta kolmen viikon lomalta...) ja tietysti on taas kakkua ja keksiä ja kaikkea... Onneksi se kakku nyt näytti olevat kevyestä päästä, suklaakeksit taas ei. Mutta silti niitä piti ottaa.

Ja mikä pahinta, ottaa vielä toisellekin jalalle. Eniten koko hommassa mua ärsyttää tämä huono omatunto. Inhottaa, että ei osaa olla itselleen armollinen, vaikka toisaalta liika armo taas sitten antaa luvan revetä ihan täysin.

Käsittämätöntä, että tupakanpolton lopettaminen tällä kertaa oli niin  naurettavan helppoa. Miksi sitä ei saa aivojaan samalle taajudelle tän syömisen seuraamisenkin kanssa....

Saadakseni iloa ihan vain satojenkin grammojen viikottaisista pudotuksista ostin tänään uuden digitaalisen vaa'an. Tuo vanha kun yli yhdeksänkymppisen mummini n. kymmenen vuotta sitten kuolleen serkun vanha ja tarkkuudesta ei ihan varmaa selvyyttä.. Ja mitään satoja grammojahan sillä ei näe, kun on sellainen "vanhan ajan" malli

Nyt siis on hieno digitaalinen vaaka. Ainoa huono puoli oli, että saman tien lihoin 4,2 kiloa, koska uusi varmaankin on hieman tarkempi. Eli lähtöpaino heilahti saman tien yli satasen. Kääk! Ja kolme viikkoa sitten luulin painaneeni 94 kg... huoh.

Noh, think positive.... Ainakin sain syömisiin kaksi lisäpistettä vielä kahden kilon pudotuksen ajaksi ;o)

Kuten käärmeksestä huomaa, otin nyt aluksi tämmöisen kohtuullisen tavoitteen, eli ei lähellekään mitään oikeaa normaalipainoa. Se lähes 40 kiloa tuntuu jotenkin niin mielettömältä urakalta....